Matkakuvausta
Oppilaitoksemme ohjelmaan kuuluu seurakuntiin tehtävät kotikäynti- ja julistusmatkat, jotka ovat olleet jonkin aikaa vastuullani.Toukokuun alun ensimmäisenä viikonloppuna olimme tässä Kidugalan seurakunnassa, jonne ensimmäiset lähetit saapuivat vuonna 1898. Kidugala oli myös koko laajan eteläisen alueen luterilaisuuden hallintokeskuksena 1960-luvun alkuun asti. Seurakunta on laaja ja tämän ”kirkonkylän” lisäksi siihen kuuluu 11 kappelikirkkoa.
Matka alkoi toisilla jalan ja toisilla kahden auton kyydissä puoli viideltä lauantaiaamuna. Koko koulu ensimmäistä luokkaa lukuun ottamatta oli liikkeellä. Oppilaita oli toista sataa ja meitä opettajia puolenkymmentä. Minä kuljetin kolme ryhmää vähän kauempiin kyliin ja itse jäin viimeiseen niistä.
Kotikäyntityön teemme aina yhdessä luottamushenkilöiden, seurakunnan vanhinten, kanssa. Työ pitää aloittaa auringon noustessa, sillä osa väestä menee jo varhain pelloille ja osa on menevinään, koska tietää seurakunnan edustajien tulevan. Vieraat otetaan aina vastaan, mutta kun ei olla kotona, niin ”bahati mbaya”, huono onni.
Köyhyys löi jälleen kasvoille. Tämä oli normaali kuva: savuisessa keittiössä kolmen keittokiven muodostaman nuotion ääressä istui kolme, neljä huonosti puettua lasta, joiden nenät valuivat, sekä heidän äitinsä. Perhe- ja alkoholiongelmat ovat yleisimpiä vaikeuksia köyhyyden ja sairauksien lisäksi. Miehiä monessa kyläkirkossa on suhteellisesti vielä vähemmän kuin Suomessa.
Vaikka Marketan kanssa pyrimme usein menemään kyliin ja olemaan niiden jumalanpalveluksissa, niin tällä matkalla tuli sellainen tunne, etten kaikkina Tansanian vuosinani ole törmännyt tällaiseen uskomattomaan köyhyyteen. Ehkä siitä kertoo jotain, että Kidugalan 12 kylän seurakunnassa 75% tuloista tulee täältä keskuskylästä, jossa ovat sekä meidän oppilaitoksemme että kirkon yläaste-lukio. Monta kertaa pienen kyläkirkon jumalanpalveluksessa istuessamme olemme kuulleet edellisen viikon kolehtitulojen olleen 50 sentistä vajaaseen euroon.
Kotikäyntityön lisäksi tuona viikonloppuna meillä oli raamattutunteja, lauluhetkiä ja tietysti sunnuntain jumalanpalvelus ja pyhäkoulu. Lauantai-iltana kävimme seurakunnan papin kanssa kahdessa kylässä näyttämässä swahilinkielisen Jeesus-filmin. Kirkot olivat tupaten täynnä, silla harvoin on mahdollisuutta päästä katsomaan eläviä kuvia. Valmistellessamme ensimmäisessä kylässä esitystä kirkon etuosassa tanssittiin perinteiseen tapaan ja laulettiin ylistystä Jumalalle – tämän köyhyyden ja vaikeuksien keskellä!
Niin, ja siinä kylässä, jossa olin sunnuntaina, pyhäkoulu keräsi kirkkoon tarkalleen laskien 102 lasta.
Antti