”Viimeinen kirje” – Suomeen
Jos oikein muistan ruotsalaiskirjailija Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-sarja päättyi viimeiseen kirjeeseen Ruotsiin. Se oli huipennus smålantilaisperheen muutosta ja sopeutumisesta Yhdysvaltoihin.
Tämä on nyt vähän liian juhlallinen analogia, mutta tähän kirjeeseen päättyy Marketan ja minun kotisivuni Tansaniasta. Yli sata tarinaa on kerrottu ja lukijamäärä on tähän mennessä ylittänyt 31.000 käyntikertaa. Kiitos!
Viime tiistaina kävimme hyvästelemässä hiippakuntamme johdon. Kuvassa poseeraavat piispamme ja apulaispiispa.
Olemme Marketan kanssa kiittäneet sitä, että oppilaat ovat lomalla, koska olemme saaneet korjata kokeet ja purkaa huushollia. Matkalaukuilla tulimme kaksi vuotta sitten ja matkalaukuin palaamme. Tiistaina tosin lähetimme kirjapaketin Suomeen. Siihen tarvittiin kaksi käyntiä tullissa ja kahdesti myös postissa. Tullissa ei ollut ongelmia, mutta sama vanha Otavan kirjalaatikko, jossa kirjamme tulivat Tansaniaan, ei kelvannutkaan postissa. No, paketti päällystettiin voimapaperilla ja jopa asia järjestyi. Kaksi ja puoli tuntia siinä viivähti.
Jo 1960-luvulla lähetysten omaisuus siirtyi Tansaniassa kirkolle. Tämä kotitalomme on kuitenkin poikkeus: Lähetysseura rakennutti tämän 1970-luvulla suomalaisopettajalle ja siitä lähtien talo on kulkenut polvesta polveen. Nyt talo siirtyy seminaarin omistukseen ja meillä on ”ilo ja kunnia” omien ja sukupolvien perinnön jakamisesta tansanialaisille ja osan Lähetysseuran omaisuuden siirtämisestä konttiin Njombeen tuleville läheteille.
Olemme kahdesti tehneet täällä Tansaniassa pientä historiaa: olimme viimeiset lähetit Pomerinissa ensimmäisellä työkaudella, ja meidän jälkeemme ei ainakaan heti ole Suomesta tulossa ketään Kidugalaan. Tätä emme sure, sillä se on merkki kirkon kasvusta.
Aloitamme kotimatkan tiistaina 17.6., mutta kiepsahdamme työn merkeissä vielä etelärannikolla Mtwarassa ja Kilwassa. Tuo Kilwa minua erityisesti kiehtoo, koska se oli aikanaan merkittävä arabikeskus. Näillä näkymillä pidän ”lähtösaarnani” myös siellä 29.6.
Suomeen lennämme heinäkuun alussa.
Antti

June 13th, 2008 - 09:40 am | permalink | Kommentit  

Kommentointi on otettu pois käytöstä.